Keskustalla olisi syytä ottaa nyt itseään niskasta kiinni, mikäli aikoo vielä suurena puolueena varsinkin täällä Rovaniemellä olla. Luottamus ja uskottavuus on kyllä todella hukassa.
Ensiksikin luottamusneuvotteluissa ei keskustan asettama puheenjohtaja tuntunut olevan puolueeton. ”Unohdettiin” jopa meidät perussuomalaiset ottaa toisen neuvottelukerran jälkeen mukaan neuvotteluihin.
Vaaleissa mukana ollut Hannu Takkula todettiin tänään vaalikelvottomaksi Rovaniemellä. Harmi vaan, että Takkulaa äänestäneet menettivät näin ollen äänensä, mutta keskustan onneksi ne jäävät keskustalle. Olisiko vaalien tulos ollut erilainen vai olisiko valtuutettu tullut toisesta puolueesta? Mielestäni näissä tapauksissa äänetkin pitäisi mitätöidä.
Nyt kaupunginhallituksemme käsiteltävänä on kahden keskustalaisen luottamuspaikat. Toinen ei voi toimia hänelle annetussa luottamuspaikassa sukulaisuussuhteen vuoksi ja toinen työesteen vuoksi ei voi ottaa varajäsenen paikkaa..Miksi yleensä keskusta on heitä alunperin näihin paikkoihin asettanut. Ajattelivatko, että ehkäpä se menee läpi kenenkään huomaamatta.
Keskusta menettää uskottavuuttaan koko ajan touhuillaan täällä Rovaniemellä.
Kotiäitiydestä puhutaan kovasti näinä päivinä. Se oikeastaan on kannattavaa vain hyvätuloisissa perheissä, jossa mies tienaa yhtä paljon kuin keskiverto palkansaaja pariskunta yhteensä. Kotiäiti kun ”tienaa” kodinhoitotuen verran ja vain jos perheessä on alle 3-vuotias lapsi. Sit pitää jo äidinkin miettiä mitä rahan eteen tekisi.
No miksi sitten turvaton. No jos tuo tienaava osapuoli sairastuu tai loukkaantuu, on äiti hätää kärsimässä. Lapsille ei ole hoitopaikkaa(jonotus vie ainakin 2 viikkoo), työtuloja ei saa mistään ja soskukin laskee miehen saavan palkkaa tai sairasrahaa. Tilanne on vielä ihanteellinen, jos mies on siinä kunnossa, että pystyy raha-asiat hoitamaan, mutta jos tajuttomana makaa sairaalassa ei äidillä ole mahdollisuus miehen tilille mennä. Silti ne rahat lasketaan perheen tuloiksi ja niinpä toimeentulo on kaikkea muuta kuin turvattu.(kokemuksesta voin kertoa).
entäpä jos tuo perheen äiti, joka lapsia kotona hoitaa joutuu vaikka kolariin. Mies ei saa vapaata töistä toisen vanhemman ollessa ”sairas”. Pitää ottaa virkavapaata kunnes lapsille hoitopaikka järjestyy (kunnalla velvollisuus hoitaa hoitopaikka 2 vkon sisällä). No puoli kuukautta palkatonta ja hyvässä lykyssä saattaa työnantaja sanoa ettei tuo palkaton onnistu. Meneekö työt alta, mihin lapset laittaa jne..
Äidin sairastuessa vaikka kuumeelliseen fllunssaan on miehen ollessa töissä hoidettava lapset vaikka kuume lähentelisi 40 astetta. Itse olen kokenut jopa selkäsairauden 1v ja 3kk ikäisten lasten kanssa.. Kotiin ei meinannut saada apua mistään kunnes kaupunkiamme eri tahoilta kyseltyäni sain Mll:n perhetyöstä hoitajan, mutta 2 päivän välein piti kaupungille soittaa ja kysyä hoitajaa.. Rasittavaa!!
Perään kuulutan nyt niitä Kodinhoitajia myös perheiden tueksi.. Kaupungin terveyspalvelujen puolella puhutaan kodinhoidosta vauvasta vaariin. Hienot esitelmät pidetään että näin pitäisi olla, mutta käytännössä näin ei ole. Työttömistä koulutetaan kodinhoitohenkilökuntaa jolloin saamme lisää työvoimaa ja hyvinvointia ja turvaa myös perheille.
Rovaniemellä on pulaa päivähoitopaikoista, Tässä koulutuslautakunnan antamaa esitystä kuinka päivähoitotilannetta voisi helpottaa:
”Ounasrinteen alueen päivähoidon tilatarvetta helpottamaan on suunniteltu hankittavaksi ns. tilaelementeistä koostuva kolmen osaston yksikkö. Yksikköön siirtyisivät, mikäli päivähoidon tarve sen mahdollistaa, väliaikaisissa tiloissa Vaaranlaita 2:ssa toimivat osastot ja lisäksi tilaa jäisi jonojen purkamiseen. Päivähoidon kysyntä edellyttäisi uuden tilan hankkimista jo tämän vuoden puolella”
Toivottavasti tämä tilaelementeistä koostuva 3 osaston yksikkö ei tarkoita ns. parakkitarhaa. Parakkitarha ei ole mielestäni mikään paras mahdollinen pienille ns. konttausikäisille lapsille. Tuskin lattiataso on tarpeeksi lämmin.
En oikein ymmärrä miksi tuhlata rahaa näihin tilapäisratkaisuihin, kun kuitenkin lapsiluku Rovaniemellä on ennusteiden mukaan nousussa eikö voisi niitäkin rahoja käyttää pysyvään ratkaisuun.. Toivotaan, että suunnitteilla oleva tarha ei ole mikään väliaikaisratkaisu.
Hirvittää tää Suomen talouspolitiikka.. Puhutaan koko ajan siitä ettei ole rahaa lisätä suomalaisten eläkkeitä, kotihoidontukia yms..sosiaalietuuksia. Veroalennuksia ei voi antaa kuin työntekijöille ja niistäkin vain hyvätuloiset hyötyvät. Työttömyys uhkaa monia, joka päivä tuntuu tulevan televisiosta juttuja siitä kuinka yt-neuvottelut alkavat jossain firmassa, lomautetaan tai irtisanotaan porukkaa..
Samaan aikaan hallituksemme työntää rahaa pakolaisten ylläpitoon suuria summia, ulkomaille työnnetään rahaa erilaisina kriisiapuina jne..lisätään pakolaiskiintiöitä. Mites kun suomalaiset tarvinnevat apua, tuskin mikään ulkomaa siihen rahaa antaa vaan tuumaa vaan että huolehtikoot omistaan. Ymmärrän toki, että on sovittu tietyistä ulkomaan apu kiintiöistä, mutta ylimääräiset avut pitäisi jäädyttää niin kauaksi, että oma talous saataisiin kuntoon.
Pakolaisten tulisi ymmärtää tultuaan maahamme, että täällä eletään sitten maan tavalla. Jokainen suomalainen saa täällä toimeentulon. Miksi pakolaisille annetaan kalustetun asunnon ja vaatteiden jälkeen vielä toimeentulotuen verran rahaa sekä lisäksi pakolaistukea. Suomalaisten tulee toimeentulotuellaan hommata se asunto sekä kalusteet vaatteet yms..perustarve, jonka Suomi tällähetkellä kustantaa pakolaiselle. Pakolaisilla ei ole edes halua kotiutua Suomeen, koska he saavat kaiken valmiiksi eikä tarvitse tehdä mitään. (olen jopa keskustellut tästä aiheesta aikoinaan pakolaisten kesken)
Alussa pakolaiset laitettaisiin asumaan kalustettuun asuntoon ja heti kielikouluun. Pakolaisille tulisi laittaa ehtoja myös näitten saannille..Kielikoulu ensisijaiseksi asiaksi, tietyn tason(ymmärtää ja puhuu kohtalaisesti) kielen oppimisen jälkeen työllisyys tai työttömyys, jolloin tulee samanvertaiseksi suomalaisten kanssa, jolloin tuet loppuvat. Soskusta sais samoilla periaatteilla toimeentuloa kuin suomalainen ja pitäisi hankkia oma koti ja kalusteet tiettyyn aikaan mennessä tai maksaa vuokraa sen hetkisestä asumuksesta. Jos ehtoihin ei suostuta voidaan pakolainen karkoittaa maasta. Lapset oppivat herkästi uuden kielen ja he aloittavat samalla tavalla kuin suomalaiset eskarin ja koulun..
Taannoin tässä yksi ystäväni totesi minulle politiikasta, että politiikot ovat henkilöitä, jotka ajavat vain omia etujaan. Jäin miettimään tuota asiaa ja totesin, että osittain näin onkin. Työllisyyttä arvostetaan, tuloveroja vähennetään, parannetaan työikäisten oloja, yms.
Nykyään puhutaan joka puolella vanhusten oloista; omaishoitoa ei tueta, kotiin ei saada apua kodinhoitajan muodossa, ruokapalvelut ovat huonoja kotihoidossa oleville, osastoilla ei riitä työvoimaa, jotta vanhukset saisivat hyvää ja inhimillistä hoitoa yms..
Tästä päätellen poliittiset henkilöt ovat nuoria, jotka eivät ajattele tilannetta sinne vanhuuteen. Kuitenkin politiikassa näkee paljonkin yli 50 ikävuoden ylittäneitä päättäjiä.Miksi heillä ei tule mieleen, että nyt olisi aika parantaa vanhusten oloja, koska pian itsekin alkaa olla vanhus. Koskaan ei tiedä päivää, jolloin itsestä tulee tuo omaishoitaja, entäpä tilanne, että tarvitsisi kotiin kodinhoitajan tai sen lämpimän ruuan. Silloin tulee varmaan mieleen ajatus olisimpa silloin päättäjänä hoksannut asialle tehdä jotain. Kun itse joutuu laitokseen hoidettavaksi ja makaa siellä puoli päivää ns.paskat housussa tai odottaa kotona, josko joku omainen hoksais käydä katsomassa ja pureskelee kylmää ruokaa ootellessa, on enää turha alkaa millekään. Itse ainakin yritän asioille näin päättäjänä yrittää löytää ratkaisuja, jottei itse tarvitsisi sitten vanhana kärsiä..
Lehdissä on puhuttu paljon vanhusten kotihoidosta. Kaupunkialueella tuo toimii, mutta mitä kauemmas mennään maaseudulle palvelut vähenevät. Ymmärrettävää tietenkin on se, että tuo kodinhoitaja monesti on keskustan asukki ja näin ollen helpommin keskustassa asuvien käytössä. Tämä toisaalta eriarvoistaa ihmiset keskustassa ja kauempana maaseudulla. Rovaniemelläkin matkaa on n.80km kaupungin rajalle. Tähän ratkaisuna olisi nk. omaishoitaja tai etsitään kylältä ihminen, joka nk.kodinhoitajana alkaisi huolehtimaan kylän vanhuksista niin, että he kykenevät edelleen kotona asustamaan.
Kodinhoitajia tarvitsevat vanhukset, mutta myös lapsiperheet. Nykyisin sukulaiset ovat jakaantuneet pitkin Suomea ja monella voi olla tilanne ettei sukulaisia ole lähimaillakaan. Perheet joutuessaan odottamattomaan tilanteeseen(syntyy kaksoset/kolmoset, jompikumpi vanhemmista sairastuu tai molemmat sairastuvat) ovat usein pulassa. Monikkolapset saava perhe on pulassa viimeistään, kun toisen vanhemmista on lähdettävä töihin, jo kahden vaippaikäisen hoito on uuvuttavaa, koska harvoin molemmat nukkuvat yhtä aikaa ja kodinhoito jää tällöin vähemmälle. Ylimääräistä käsiparia tarvitaan. Kodinhoitaja toisi tämän käsiparin ja myös vanhemmat voisivat saada pienen levon välissä, jotta jaksavat perhettään hoitaa.
Entä jos perheen toinen osapuoli sairastuu. Esim. sairauden vuoksi ei pysty pientä lasta nostelemaan eikä oikein hoitamaan. Siihen ei toinen saa sairaslomaa töistä vaan ilman sukua sairaan tulee pärjätä omillaan siihen saakka kunnes perheen toinen osapuoli tulee töistä.(tilanne, jossa toinen hoitaa lasta kotona toinen töissä/ vuorotyöperheessä). Päivähoito on tietenkin ratkaisu perheissä, jos heillä jo hoitopaikka on, mutta entä perheet joissa lasta hoidetaan kotona. Pahimmassa tilanteessa on tietenkin perheet, joissa molemmat vanhemmat sairastuvat/loukkaavat itsensä tms. Lapset on silti hoidettava ei ole mahdollisuutta tervehtyä kunnolla. Missä on apu näihin perheisiin. Vanha kunnon kodinhoitaja olisi ratkaisu tähän ongelmaan. Kodinhoitaja tulisi hätään apuun kunnes saataisiin asiat järjestettyä jollakin toisella tavalla.
Rovaniemellä on käynnistynyt uusi valtuustokausi. Nyt päästään sitten siihen oikeaan asiaan eli vaikuttamiseen ja kuntalaisten asioiden hoitoon. Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa jätimme seuraavanlaisen aloitteen kotihoidontuen kuntalisästä:
Perussuomalaisten kunta-aloite:
Kotihoidon tukeen kuntalisää.
Koti on paras paikka alle 3-vuotiaan hoitoon, koska hän tarvitsee vielä perusturvaa vanhemmistaan. Psyykkinen kehitys on vielä kesken, stressitön kotihoito antaa lapsen psyykkiselle kehitykselle parhaat mahdolliset puitteet. Pieni alle 3-vuotias on aika avuton päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.
Päivähoitopaikat Rovaniemellä ovat tiukassa. Päivähoitoa rasittavat lapset, joiden vanhemmat ovat valinneet työttömyyden kotihoidon tilalle saadakseen enemmän tuloja. He haluaisivat lapsensa kotona hoitaa, mutta taloudellinen tilanne ei anna siihen mahdollisuutta. Toisaalta päivähoitoon olisi tulossa työllistyneiden lapsia, mutta paikkoja ei tunnu löytyvän. Rovaniemen syntyvyys on kasvussa, joten lasten hoitopaikoista tulee olemaan toivoton pula, jolloin kotihoidontuen kuntalisä olisi edullisempi ratkaisu kunnalle kuin lisätarhojen rakentaminen ja henkilöstön palkkaaminen.
Lapsen päivähoito kunnalle on melko kallista. Yhden alle 3-vuotiaan lapsen hoito maksaa kunnalle 62,22 e / pvä eli 20 päivän hoito maksaa jo 1244,40e. Monella perheellä on myös muita sisaruksia hoidossa, jotka useimmissa tapauksissa jäävät myös samalla kotiin hoitoon. Yli 3-vuotiaan hoito maksaa 38,89 e/pvä. Kuntalisän ollessa esim. 500e/kk saataisiin yhden alle 3-vuotiaan kokopäivähoidossa olevan lapsen kustannuksilla kaksi alle 3-vuotiasta kotihoitoon. Tuo 500e tuki kuukaudessa olisi sen verran suuri summa, että moni olisi valmis jäämään kotiin lapsensa kanssa. (ko. päivähoidon kustannusluvut olen saanut perhepalvelujohtaja Ritva Olsénilta 22.12.2008)
Kuntalisää ei suinkaan maksettaisi kaikille kotihoidontukea saaville. Ei olisi järkevää tukea perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä. Kuntalisää saisi ne perheet, joissa toinen vanhemmista jää pois töistä tai työttömyyspäivärahoilta hoitamaan lasta kokopäiväisesti kotiin. Perheen hoitavalla puolisolla ei siis saisi olla ansiotuloja, opintotukea eikä työttömyyspäiväraha tuloja. Aiemmin tätä rajausta ei ole kuntalisä aloitetta käsiteltäessä tehty ja siksi se onkin katsottu olevan kunnalle kannattamaton. Monet kuntalisää maksavat kunnat ovatkin rajanneet kuntalisän saajia. Rajauksena on käytetty vanhemman jäämistä kotiin lasta hoitamaan ja/tai sitä, että perheen kaikki lapset jäävät samalla kotihoitoon.
Kuntalisän edut:
Paine päivähoidon puolella helpottaa:
Päivähoidon tarve vähenee, perhepäivähoidosta vapautuu paikkoja ja päiväkotien ryhmäkoot pienenevät. Uusia päiväkoteja ei tarvitse tehdä eikä paljon puhuttuja parakkitarhoja tarvitse pystyttää. Työllistyvien vanhempien lapsille saisi helpommin hoitopaikkoja. Hoitajille tulee inhimillisemmät työolosuhteet ja sairas poissaolot vähenevät. Säästöä tulee siis henkilökunnan palkkauksessa, rakentamisessa sekä terveydenhuollon menoissa.
Työttömyys vähenee. Rovaniemen imagoon voisi myös liittää lapsiystävällisyyden.
Rovaniemellä tammikuussa 2009
Seuraavaksi alamme hakemaan oikeutta omaishoitajille, jne.. Olemme avoinna kuntalaisten kohtaamiin epäkohtiin Rovaniemellä. Ottakaa yhteyttä rohkeasti!
Rovaniemellä huhuttiin ennen valtuuston ensimmäistä kokousta, että Perussuomalaiset ovat järjestämässä yllätystä valtuuston kokoukseen. Paikalla oli lehdistöä ja lehterikin oli melko täynnä porukkaa. Kaikki halusivat nähdä tuon ns. yllätyksen..Kuka lie keksinyt tuon?!!
Kuhina oli kova ennen kokousta siitä, että olemme ottaneet joukkoomme muita valtuutettuja ja näin ollen laitamme pystyyn suhteelliset vaalit. Kävimme toki neuvotteluja joidenkin valtuutettujen kanssa mahdollisesta yhteistyöstä, kuten muutkin puolueet tekivät omalla kohdallaan. Pitihän meidän olla oikeuden mukaisia muita puolueita kohtaan ja näin ollen äänestytimme yhden luottamuspaikan kohdalla, jotta ei kuhina ihan turhaan olisi ollut. Todellinen yllätys olikin se, että emme alkaneet taisteluun asiassa, joka tuntuu olevan toisille puolueille niin mielettömän tärkeää: ”pääasiana kuka saa eniten luottamuspaikkoja”. Meille, kun pääasia on oikeudenmukaisuus ja rehellisyys sekä asioiden eteenpäin vienti. Katsotaan miten pitkälle näillä mennään täällä Rovaniemen poliittisella kentällä..
Luottamuspaikka neuvotteluja käytiin viime marraskuussa ja Perussuomalaisetkin olivat peräti kahdessa neuvottelussa mukana. Kaupungilla liikkuu huhuja Perussuomalaisten yllätyksestä maanantaiseen valtuuston kokoukseen ja Blogeissa eri valtuutetut kirjoittelevat omia ajatuksiaan ko asiasta.
Itse luin esim. Vihreiden Timo Törmäsen blogia http://timotormanen.net/web/?cat=1, jossa Timo kirjoittaa otsikolla Yllätyksestä suutari:(otteita blogista, koko blogin voi lukea ylläolevasta linkistä). Otteita Timon blogista, joihin olen kommentoinut..
Tänään on uutisoitu julki jo pitkään kaupungilla liikkunut huhu, että perussuomalaiset eivät Rovaniemellä aio tyytyä heille tulleisiin (=annettuihin) luottamuspaikkoihin. Muut puolueethan ovat jo marraskuussa allekirjoittaneet sopimuksen luottamuspaikkajaosta, joka pienen väännön jälkeen saatiin kaikkien muiden valtuustossa olevien puolueiden, paitsi perussuomalaisten kesken syntymään.
Koska me muut vaaleissa mukana olleet valtuustopuolueet (eivät perussuomalaiset, jotka eivät olleet valtuustopuolue ennen syksyn vaaleja) olemme ennen vaaleja sopineet käyttävämme luottamuspaikkojen jaossa juuri d’Hontin menetelmää ilman vaaliliittoja, ei tätä systeemiä voi juuri nyt muuksi muuttaa. Ei vaikka se kuinka veisi paikkoja perussuomalaisilta ja meiltä vihreiltäkin.
Laitoin seuraavan kommentin Timo Törmäsen blogiin 8.1.2009. Kommenttia ei ole vieläkään ko. sivuilla julkaistu. Mutta totuus kun ei pala tulessakaan!!
pirita nenonen kirjoittaa: Kommenttisi on arvioitavana.
Muut puolueet allekirjoittivat luottamuspaikkajako sopimuksen marraskuussa paitsi me perussuomalaiset. Mistähän kyseinen homma mahtaa johtua? Toisen neuvottelukokouksen jälkeen poistuimme teidän vihreiden kanssa tarkoituksena, että olisimme liittoutuneet ja yhden lisävaltuutetun avulla olisimme saaneet 11 valtuustoryhmän.tästä olimme aiemmin jo suu sanallisesti sopineet ellei tuossa neuvottelussa tule teitä miellyttävää ratkaisua.Halusimme näin ollen tukea toista pientä ryhmittymää ja oikeudenmukaistaa luottamuspaikkajakoa.Sen jälkeenhän ei meille ole kutsua luottamusneuvotteluihin tullut.
Tässä blogissasi ilmoitat myös, että ennen vaaleja olette sopineet käytettävän d`hontin menetelmää ilman vaaliliittoja, meille ette tuota kertoneet siinä vaiheessa, kun aloitte keskustelemaan mahd. vaaliliitosta meidän kanssa. Miten sitten kävi: Meille oli tarjottu ennen tuota kokousta 2 lautakuntapaikkaa ja 1 johtokuntapaikkaa. Nyt tilanne näyttäisi siltä, että meillä on 1 lautakuntapaikka ja 1 johtokuntapaikka. Se 1 lautakuntapaikka tulikin nyt teille.
Rovaniemen entiset puolueet eivät halua uutta systeemiä, koska d`hontin menetelmä on paljon edullisempi vars.suurille puolueille ja sitä käytettynä pidetään valta itsellä vaikka kuntalaiset ovatkin toista mieltä.
Loppuun vielä haluan kirjoittaa, Perussuomalaisten syy paikkojen hakuun ei löydy halusta saada hyviä luottamuspaikkoja itselleen vaan siitä, että kunnioitetaan äänestäjien toivetta ketkä heidän asioistaan päättävät(äänestystulos kunniaan).
Neuvottelut poliittisella puolella ovat olleet jo tähän asti mielenkiintoiset. Sain kokea peräti kaksi kertaa jo ennen valtuustoa neuvotteluita politiikan saralla. Se poikkeaa näköjään hieman siitä mitä olen neuvotteluissa tottunut kokemaan.
Aiemmissa neuvotteluissa, joissa ei politiikka ole ollut mukana, neuvottelu osapuolet olivat koko ajan mukana paikalla. Jos jollekin ei sopinut, siirrettiin neuvotteluja tai jos neuvotteluissa oli edustamassa useampi saman puolen henkilö ja he halusivat keskustella rauhassa mahdollisista ratkaisuista sallittiin se pienellä tauolla, jolloin kaikilla oli mahdollisuus miettiä omia ratkaisujaan ja ehdotuksia. Jos ehdotus ei saanut kannatusta mietittiin uutta ratkaisua, joka tyydyttäisi kaikkia osapuolia. Kompromissejakin täytyi tehdä. Mitään lopullista päätöstä ei tehty ennen kuin asiat oli yhdessä saatu sovittua. Sopimukset allekirjoitettiin kaikkien niiden kesken, jotka olivat alusta alkaen olleet neuvotteluissa mukana.
Näissä poliittisissa luottamuspaikkajaoissa neuvottelutilanne eteni niin, että suurimpien puolueiden edustus saneli kuinka asiat menevät ja pienten puolueiden olisi pitänyt asiat niellä niin kuin he sanoivat. Jos poikki puolisen sanan sanoi, joutui poistumaan paikalta, jolloin tehtiin uudet laskelmat ja luottamuspaikat jaettiin niiden kesken, jotka paikalle jäivät. Outoa toimintaa. Neuvotellaan kaikkien puolueiden kanssa niin, että osa pistetään pihalle. Jos haluaa tehdä uusia neuvottelu´suunnitelmia oman ryhmänsä kesken,(sitä ei saa tehdä varsinkaan pienet puolueet) heivataan koko neuvotteluista ulos eikä sen koommin edes kutsuta neuvotteluihin.
Näin uutena politiikona ólen nyt yrittänyt löytää tietoa kuinka poliittisissa neuvotteluissa tulisi neuvotella, joutumatta ulos kokonaan. En tiennyt, että neuvotteluja voidaan käydä näinkin: jätetään neuvottelujen osapuolet neuvotteluista pois.
Lopuksi täytyy vain todeta kutn eräs tuttuni aina sanoo: KAIKKI ON MAHDOLLISTA!
Olen 34-vuotias positiivisen elämänasenteen omaava ihminen. Kanssa ihmiset ovat tärkeitä minulle. Perheeseeni kuuluu avomies sekä 4 lasta; Janne 12v, Aleksi 10v, Kasperi 3v ja Henna 2v. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, kätilö. tällä hetkellä olen kotona lapsiani hoitamassa. Olen perussuomalaisten Lapin piirin piirisihteeri ja taloudenhoitaja sekä Rovaniemen paikallisosaston sihteeri ja taloudenhoitaja.